Ruisrock 2015: Äijäsirkusta ja Suomen parasta jäätelöä

Kävin edellisen kerran Ruisrockissa 1980-luvun lopulla, joten hämmästys oli melkoinen, kun näin VALTAVAN festivaalialueen. Alue tuntui alkuiltapäivästä todella isolta, kun paikalla ei ollut vielä kuin kourallinen väkeä. Iltaa kohti festivaalialue täyttyi täyttymistään ja lopulta kulkuväylät olivatkin jo aika ahtaat.

Se ruokatarjonta... Voi hyvän tähen! Olikos se niin, että vain yhdessä kojussa myytiin niitä iänikuisia makkaraperunoita. Oli sushia, streetgastron leipiä, kaikenlaista hampurilaista, MSC-sertifioitua fisua ja raneja, suklaamuffinseja, kakkuja, smoothieta ja pehmistä ja... Miksi ihmeessä aluetta ei avata kaikille turkulaisilla aamupäiviksi, jolloin he voisivat nauttia upeasta ruokafestarista? Kuljetus aamupäivällä vesibusseilla ruokailemaan ja paluu ennen konserttien alkamista? Festari, jossa myydään Kolmen Kaverin Jäätelöä. Iiik!

Alueohjelmaa lukiessa silmät suurenivat: Race Horse Company. Mitäh? Suomen paras, kansainvälisin, Ranskassa vaikuttava upea äijäsirkusryhmä Ruisrockin alueohjelmassa monen monituisen amatööriryhmän jatkeena? Kyllä vaan: kolmen hengen Motosikai-esitys oli ihan käsittämätön elämys. Istua puupenkillä yhdessä rivissä ihan vieressä, kun äijät hyppii keinulaudalla ruosteisen pakunsa katolle. Tai jonglööraa 15 kilon kahvakuulilla. En minä yhdelle päivälle muuta ohjelmaa edes kaipaa.

Tänä vuonna Ruisrockin valkoisen ilmaisrannekkeen saivat 70 vuotta täyttäneet. Muutaman seniorikansalaisen kanssa jutustelu kertoi sen, että he olivat hyvinkin tohkeissaan festarilla olosta. ”Minä oon Ruisrockissa ensimmäistä kertaa.” ”Huomenna tuun uudestaan ystävättärien kanssa!” Ja kun minä en kerta kaikkiaan jaksanut vaeltaa väenpaljouden läpi Niittylavalle katsomaan Pharrell Williamsia, senioriturkulainen kertoi, että ”se oli tosi mukavaa musiikkia, minä tykkäsin”. Minua hävetti. 

Kuopio Tanssii ja Soi 2015

Kuopio Tanssii ja Soi muistuttaa jossain määrin rockfestaria, jossa on eri genreille eri lavat. Päälavana toimivat Musiikkikeskus ja kaupunginteatteri, ja niiden ohjelmistoa kuvastaa Helsingin Sanomien kulttuurisivujen arvosteluihinkin noussut kansainvälisesti tasokas osuus. 

Sitten on paikallisille kyvyille varattu ”rekkalava”, kauppatorin kotiseutuhenkinen ilmaisohjelma, missä oli tilaa niin Keiteleen kesäteatterille kuin Kuopion Reippaan voimistelijatytöillekin. Torin yleisö on paikallista, ja sitä oli huomattavasti enemmän kuin kaupunginteatterin tai Musiikkikeskuksen hintavissa tilaisuuksissa. 

Kolmantena ohjelmakokonaisuutena tulevat esiin Musiikkikeskuksen Valohallin ilmaisesitykset: Kajaani Dancen ihanat Äijät, kuopiolainen salsa-yhtye, helsinkiläinen kitaransoittaja... Yleisönä esiintyjien tutut ja satunnaiset festivaalikävijät. 

Kuopio Tanssii ja Soi oli virkistävä festivaali. Ammattimainen osuus oli kiinnostava, mutta yleisöä kovin vähän ja tilaisuuteen pukeutuminen loi kuvaa elitistisestäkin tilaisuudesta. Saisiko esimerkiksi sarjalippujen avulla paikalle enemmän yleisöä ja rennomman tunnelman? Sen sijaan toriesitykset keräsivät yleisöä: tori oli tupaten täynnä. Asiaa auttoivat monenmoiset torikojut – oli kukkia, hedelmiä, marjoja, useita ruokakojuja ja samalle ajalle oli järjestetty myös laaja taide- ja käsityötapahtuma. 

Vaikka valtaosa esityksistä oli Musiikkikeskuksessa ja vaikka pitkin kaupunkia oli paljon festarijulisteita, ydinpaikaksi muodostui mielestäni nimenomaan kauppatori. Festivaaliyhteisöä yleisöstä ei kuitenkaan oikein muodostunut. Yhteisöllisyys oli sen sijaan varmastikin läsnä tanssin ammattilaisten, tanssikursseille osallistuneiden ja amatööriesiintyjien kesken. 

Kaupunkifestareissa on se hieno puoli, että tarjolla on kaupungin normaalit palvelut ja fasiliteetit. Lauantailounas thaimaalaisessa Siam-Thai –ravintolassa oli todella maukas. Musiikkikeskuksen ja kaupunginteatterin ravintolapitäjä Kanresta oli niin ikään uusi, positiivisesti yllättänyt tuttavuus.

Naantalin musiikkijuhlat 2015

 

Ensimmäinen kerta Naantalin musiikkijuhlilla alkoi hienosti: Naantali Campingistä varattu lomamökki (6 hengelle, 160 euroa yö) paljastui vasta remontoiduksi siistiksi, kahden makuuhuoneen majapaikaksi. Keittiön ikkunasta oli suora näkyvyys merelle.  Vesi ei tosin ihan vielä ollut riittävän lämmintä uimiseen.

 Naantalin musiikkijuhlien idea, että konsertteja on ripoteltu pitkin saariston kirkkoja, on upea. Kävimme Merimaskun ja Rymättylän kirkoissa. Erityisesti Rymättylän Pyhän Jaakobin kirkko oli hieno keskiaikaisine kalkkimaalauksineen. Jotenkin pirun kuvat kirkollisten rakennusten seinillä ovat aina viehättäneet.

Konsertit olivat pienimuotoisia ja yleisö pääosin keski-iän ylittänyttä. Konserttipaikkojen etäisyydet aiheuttavat sen, että tähän kesätapahtumaan ei voi oikein ilman autoa osallistua. Mutta kun auto oli käytössä, oli mukavaa ajella saaristoteitä ja harjoitella lossilla liikkumista. Paikallisiin ravintoloihin oli helppo poiketa. Naantalin musiikkijuhlat toivat välillä tunnelman, että olisi ollut ulkomaanmatkalla Keski-Euroopan maaseudulla. 

 

Musiikkijuhlat eivät juurikaan näkyneet katu- tai maaseutukuvassa. Olisimme kovasti toivoneet, että Rymättylässä paikallinen leipomoyrittäjä olisi ymmärtänyt pitää myymälä-kahvilansa auki konserttisunnuntaina. Sen sijaan poikkesimme Rymättylän museossa, jossa saimme lämminhenkisen  opastuksen ja pääsyn viereiseen Aaholliin, missä oli näyttely Koivuniemen Jannesta, paikallisesta kalastaja- ja sääennustajakuuluisuudesta. Samalla meidät neuvottiin vähän matkan päässä olevaan mainioon ruokapaikkaan, ravintola Pohjakulmaan.

Amerikkalaiset musiikkifestarit: Some-pöhinä on suurinta ennen festareita

Eventbrite julkaisi markkinointitutkimuksen 08/2013 - 08/2014 musiikkifestarikeskusteluista yhdysvaltalaisessa sosiaalisessa mediassa (Twitter, Facebook, blogit ja keskustelufoorumit).

 

Amerikkalaisen y-sukupolven (~ 1980-2000 syntyneet) musiikkifestareita koskeva some-keskustelu laajenee koko ajan. Huomionarvoista on se, että ihmiset ovat alkaneet puhua entistä enemmän tapahtumien elämyksellisestä luonteesta, kun taas keskustelu tietyistä artisteista tai esityksistä on vähentynyt. Toki on todettava, että silti suurin yksittäinen keskustelunaihe on festariohjelma . Kolmantena päälöydöksenä tuodaan esiin se, että elektronisen musiikin festivaalien osuus kasvaa.

Monet amerikkalaiset festivaalit tuottavat nettiin live-lähetystä ja / tai videoita. Etäosallistumisesta onkin tulossa yksi festariosallistumisen tapa. Virtuaaliosallistuminen näyttää toisaalta motivoivan myös siihen, että seuraavalla kerralla aiotaan tulla paikalle fyysisesti.

Some-keskusteluista yli puolet (54 %) tapahtuu ennen tapahtumaa. Tapahtuman aikana keskusteluun osallistumienn on suhteellisen vähäistä (17 %), kun taas tapahtuman jälkeen tapahtuu pientä aktivoitumista (29 %).

 
Eventbrite & Mashwork (2014). Music Festival Study. https://www.eventbrite.com/academy/music-festivals-trends-2014/?utm_source=pr&utm_medium=blog&utm_campaign=mfr

Naamat 2014

Murrosikäinen muuramelainen Naamat-festivaali on onnistunut siinä, mistä monet muut voivat vain haaveilla: viestintätyyli sopii festarin henkeen kuin telttatuoli kesäiselle niitylle. Kuinka moni muu festivaali voisi puhutella yleisöään näin:

Puhuttelutavan voi kuvitella syntyneen sisäpiirin vitsinä, mutta uudetkin kävijät hyväksyvät sen hymyillen. Tällaisessa viestinnässä tulee toki olla hienovarainen ja puhuttelumuoto tuskin toimiikaan suullisessa viestinnässä. Näissä hellyttävissä lapuissa, joista uudemmat on pilkutettu huolellisesti, tämä sen sijaan toimii mainiosti. 

Naamat on 800 osallistujalle järjestetty, hyvien kavereiden kanssa vietetyltä mökkiviikonlopulta tuntuva, inhimillisen kokoinen festari. Se järjestetään yksityisellä maatilalla, missä kävijät majoittuvat tilan niitetylle pellolle, pelaavat jalkapalloa ja mölkkyä, saunovat ja uivat. Ja kun ehditään ja jaksetaan, käydään katsomassa harvakseltaan pienellä lavalla esiintyviä taiteilijoita. Joviaalit Jyväskylän Lutakon järjestysmiehetkin nauttivat festarin tarjoamasta ei-niin-valtavirran-musiikista.

Kävijöitä hemmotellaan edullisilla lipuilla sekä kohtuuhintaisella ruoalla ja juomalla. Lavan edustan matot mahdollistavat myös paljasjalkahippeilyn. Satapäisestä vierasjoukosta paljastuu muutama naturistikin. Mainio keskikesän festari, jonne on lähes mahdoton saada lippua.

Kuhmon Kamarimusiikki 2014

Viulunsoittaja on lavalla löysissä housuissa, t-paidassa, paljain jaloin. Jonglöörin hernepussit lentävät musiikin tahdissa, ihan kuin nuotit nuottiviivastolla. Suu menee väkisin hymyyn. Pekka Kuusisto soittaa Bachia ja Cirque du Soleilissakin esiintynyt Jay Gilligan taituroi jonglööraten.

Seuraavana aamuna belgialainen musiikkitieteilijä Harry Halbreich toteaa aamuluennollaan suorastaan sydämistyneenä: ”Lack of taste!”. Hänen mielestään Bachia ei saa yhdistää sirkukseen. Onneksi Halbreich ei päätä Kuhmon Kamarimusiikin ohjelmistosta ja onneksi festivaali uskaltaa esittää uutta musiikkia ja kokeilla vanhan musiikin kanssa uusia asioita. Kun kasvot maalannut, harlekiiniksi pukeutunut ja musiikin tahtiin tanssiva klarinetisti Lauri Sallinen juoksee koulun jumppasalissa yleisön joukkoon, olen myyty. Tällaisilla esityksillä klassisen musiikin festivaali saa uusia kävijöitä. Salin takaosan nuoret musiikinopiskelijat osoittavat suosiotaan tömistellen, viheltäen, huutaen. Näin sen pitää mennäkin.

Klassisen musiikin festivaalien kävijöille tärkein elämyksen osa on ohjelma. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yleisö odottaisi kuulevansa vain aikapäivät sitten kuolleiden säveltäjien teoksia sisätiloissa, täsmälleen niille suunnitelluilla kokoonpanoilla. Yleisö haluaa oppia ja nähdä uutta, he haluavat myös yllättyä. 

Festiaalien esiintyjät luovat tärkeän osan tunnelmasta. Kun Taiteilijan näköinen ja oloinen Nataša Kudritskaja ei tahdo pysyä penkillä soittaessaan George Antheilin (1900-1959) teosta vesipyssy flyygelin päällä (jotta voisi puolustautua arvostelijoita kohtaan), kun hänen silmänsä loistavat, kun hänen suunsa on hymyssä ja kädet nousevat välillä pään yläpuolelle, minuakin hymyilyttää. Ymmärrän nyt, mitä se tarkoitti, kun eräs Kuhmon kävijä kirjoitti nauttivansa siitä, kun näkee muusikoiden nauttivan soittamisesta.