En ole
kansanmusiikki-ihminen. Olen nähnyt kuvia äidistäni kansallispuvussa. Minun
kansallispukuni on farkut ja t-paita. Mutta Kaustiselle piti päästä.
Ennakkomielikuvat
kansanmusiikkijuhlasta murenivat. Onneksi. Festarin nimi on ihan syystä
muutettu muotoon Kaustinen Folk Music
Festival. Ensiksikin yleisö. Sen ikähaarukka oli positiivinen yllätys:
paljon lapsia, myös teinejä, paljon nuoria aikuisia. Ja toki paljon myös keski-ikäisiä.
Genreä
tuntemattomalle ensikertalaiselle valtava ohjelmavalikoima on haaste.
Esiintyjiä oli tänä vuonna yli 4 300 ja tuohon määrään mahtuu monenlaisia
ammattilaisia ja amatöörejä. Viikonlopun esiintyjäkaartista tunnistin vain kaksi:
Samuli Edelmannin ja Vesterisen. Esitysten valinta oli siis arpapeliä ja siihen
vaikuttivat kokoonpanon nimen innovatiivisuus sekä se, oliko yhtyeestä luonnehdintaa
esitelehtisessä. Valtaosasta ei valitettavasti ollut muuta tietoa kuin nimi.
Mutta silti löytyi positiivisia yllätyksiä kuten fantastinen, nuori,
12-henkinen Bad Mother Folkers tai aseistariisuvan
ironinen savolaistrio Ilo(iset) tytöt.
Silti nopeiten hymyn kasvoille loivat sunnuntain iltapäivässä Arto Juurakon eteläpohjalaiset runot.
Jotain muutakin
uutta tuli vastaan. Yleisön kulunvalvonta. Kaustisella vain esiintyjillä näytti
olevan rannekkeet ja yleisö liikkui paperi- tai mobiililipun kanssa. Lippu
skannattiin sekä sisääntullessa että uloslähtiessä. Kun aika suuri osa
ohjelmasta on festivaalialueen ulkopuolella, lipun ulosmenoskannauksen syy
herätti sen verran kiinnostusta, että asiaa oli pakko kysyä. Miksi? ”Tietoa
hyödynnetään niin ohjelmasuunnittelussa kuin henkilöresurssien
mitoittamisessakin. Lisäksi tieto on arvokas sponsoriyhteistyössä ja neuvoteltaessa
yhteistyökumppanien kanssa”, kertoo festivaalin tiedotuspäällikkö Marita Salonen. Oma lippuni skannattiin
lauantain aikana kuusi kertaa ja täytyy myöntää, että huuliltani pääsi syvä
huokaus, kun aloin kaivaa lippua esiin kuudennen kerran.
Onko alueelta
poistuvien elektronisesta kulunvalvonnasta vastaavaa hyötyä? Pakko pyytää
second opinion. Provinssin festivaalijohtaja Sami Rumpunen toteaa, että he eivät aio lukea elektronisesti
alueelta poistuvien lippuja tai rannekkeita, vaikka ”olisihan siitä periaatteessa
hyötyä esimerkiksi sisääntuloprosessin ja muidenkin palveluiden suunnittelussa,
jos tietäisi, montako kertaa ihmiset käyvät ulkopuolella ja palaavat päivässä
takaisin”. Hän pitää lähinnä ”kiinnostavana” statistiikkaa, josta näkisi, kuinka
pitkään alueen maksimikapasiteetti on käytössä päivän aikana eli mihin aikaan
ja kuinka kauan alueella on se 30 000 ihmistä. Ennemmin Provinssissa
kuitenkin luotetaan organisaation kykyyn arvioida muilla tavoilla täyttöastetta
sen sijaan, että ihmisiä vaivataan lipunluvulla myös poistuttaessa. Rumpunen
tuo esiin, että RFID-rannekkeiden itsepalveluskannaus on ollut käytössä
esimerkiksi useissa kansainvälisissä konferensseissa jo varsin pitkään.
Itsepalvelulla tuo Kaustisten kulunvalvonta ei ehkä niin paljon hermostuttaisikaan,
jos skannauspisteitä olisi riittävästi.
Mutta –
kulunvalvonnasta huolimatta – Kaustinen on sympaattinen ja lämminhenkinen
festivaali eikä vähiten siksi, että tuhannet osallistujat soittavat itse
jollain festivaalin kymmenistä esiintymispaikoista. Vaikka ei olisikaan
kansanmusiikkifani, Kaustiselle voi mennä bongaamaan uusia, nousevia
kokoonpanoja. Sillä niitä tarjonnasta todellakin löytyy.
