Provinssi 2014

Tämän vuoden Provinssin tunnelma oli jotenkin ihmisläheisempi kuin ennen. Laajalla festarialueella oli paljon istumapaikkoja eivätkä ne keskittyneet vain alueille, joilla oli tarkoitus ostaa jotain. Kohtaamispaikalla (meeting point) oli vihreitä istuimia. Pääkentälle oli pystytetty valtava teltta, jonka sisällä oli pöytiä ja penkkejä kaikkien käyttöön. Teltta ei ollut anniskelualueella, vaan ruokakojujen edustalla. Mahtavaa!

Alueella oli paljon talkoolaisia muun muassa keräämässä roskia kuten aiempinakin vuosina. Uutuutena olivat pareittain liikkuvat oppaat, jotka neuvoivat tarpeen vaatiessa.

Ruokatarjonta oli laajentunut, ja nyt mukana oli uusi, Suomen paras leipomo -sarjasta tuttu kahvila Valkoinen Puu. Sen alueella oli pöytiä ja penkkejä, pöydillä oli liinat ja kukkia. Tarjolla oli suolaisia piirakoita ja makeita kakkuja, kahvia ja haudutettua (!) teetä.

Lavoja oli entistä enemmän, mutta isoja lavoja oli vain yksi, se päälava. Itseäni viehätti kaikkein eniten Sakkolava, josta vastasi Seinäjoen alakulttuurimusiikin kehittämisorganisaatio. Lava ja sen edusta olivat pieniä, mikä teki esityksistä heti intiimimpiä. Nyrkkitappelun Seppo Räty -biisi innosti mieskuulijatkin laulamaan :)

Camp Provinssiin oli järjestetty '24 h' ohjelma. Aikataulutettu ohjelma ei vetänyt ihmisiä ainakaan perjantain alku-iltana, vaan se tärkein ohjelma oli istuskelu telttojen luona vanhojen ja uusien ystävien kanssa. Mukavan lisän toivat ns. alue-esiintyjät, jotka kiertelivät leirintäalueella soittamassa ja laulamassa. Kuvassa Grannies Smoking Pipes.

Rantaan oli tuotu kolme pop up -saunaa, joiden yhteisvuorot maksoivat 3 euroa ja koko saunan sai varata omalle porukalle viidelläkympillä.

Provinssin uusi palveluilme oli virkistävä ja tervetullut. Pienimuotoisempi ja inhimillisempi viehätti. Paikallisuutta toi esiin myös DesignCorner, jossa oli tarjolla pohjalaisia design-tuotteita. Neljän kilometrin päästä festarialueesta löytyi siisti B&B, Jatan Kotikolo, viidelläkympillä yö (+ 7 euroa runsaasta aamiaisesta) - myös vain yhdeksi yöksi, kun esim. kotimajoitus olisi vaatinut kahden yön varaamisen.

Midnight Sun Film Festival 2014

Kävin edellisen kerran Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 1987, jolloin ohjaajavieraina olivat Michael Powell ja Jacques Demy. Siinä oli jotain hyvin taianomaista, kun Demy esitteli Cherbourgin sateenvarjonsa ja istuutui itsekin penkille katsomaan leffan.Tämän vuoden pääesiintyjä Peter Greenaway päätti olla tulematta paikalle. Se oli ainakin minulle suuri pettymys. Mutta kyllähän Olivier Assayas pettymystä jonkin verran paikkasi. Samoin kun Peter von Baghin ja Aki Kaurismäen keskinäinen sanailu viimeisessä aamukeskustelussa. Tai Jukka Virtasen isännöimä leffaraati, missä erityisesti Voiman Tuomas Rantasen tulkinnat lämmittivät mieltäni.

Sodankylän elokuvajuhlat on kulkenut pitkän tien aloitusvuodesta 1986. Ilahduttavinta on se, että festari on säilyttänyt paikallisen leimansa. Tarjolla ei ole kaikki festarit kiertävää paella-pannua, vaan Päivin Kammarin maukasta kalaa tai Lapin Gourmet-kokkien  poromiehensuudelmia ja lättyjä lakoilla-eiku-hillalla. Palvelut tarjotaan paikallisin tai ainakin lappilaisin voimin, jolloin raha ei valu etelään.

Paikalliset eivät välttämättä käy kovin ahkerasti katsomassa festarielokuvia. Mutta festariin suhtaudutaan positiivisesti, 'edes kerran vuodessa täällä tapahtuu jotain'. Sodankyläläiset nauttivat festariviikon mukanaan tuomien pop up -ravintoloiden antimista. Myös vanhat kantapaikat ovat täynnä ja menoa riittää aamuvarhaiseen. Festarit elävöittävät paikallistenkin elämää.

Sodankylän elokuvajuhlat on hyvin kansainvälinen festivaali. Kaupallisuudelle annettiin pikkurilli (onneksi ei sentään koko kättä), kun festarin nimi muutettiin muotoon Midnight Sun Film Festival. Annan sen anteeksi, koska nimessä ei ole joulupukkia.

Festarilla täytyy tottua jonottamiseen, selkä tulee kipeäksi huonoista penkeistä, väsyttää ja katse etsii joka leffan jälkeen lähintä vessaa, jotka ovat muuten pääsääntöisesti vesivessoja. Silti joka vuosi kolmisentuhatta (?) kävijää palaa Sodikseen. Lippuja myydään vuosittain 25.000, mutta todellinen kävijämäärä liikkunee jossain kolmentuhannen kieppeillä.

Festarimajoitus järjestyi paikalliseen kotiin, sillä Sodiksen hotellit ja majatalot ovat aina festarin aikaan täynnä. Mutta kotimajoitus tuokin paikallisen näkemyksen lähemmäs festarivierasta. Suosittelen.

Pienet Festarit Preerialla 2014

PFP on vaasalainen 3-vuotias pienfestari, jonka yleisö on monia perinteisiä musiikkifestareita nuorempi ja miesvaltaisempi. Festarin musiikki on rap/hiphop-tyyppistä, jos nyt jotain kategorisointia on pakko tehdä. Edellisinä kesinä ohjelmistossa oli mukana jonkin verran myös ns. valtavirtamusaa ja vanhempaa punkkia. Tänä kesänä PFP toimi kahdella ulkolavalla ja sisätiloissa oli yksi pieni sali ulkoterasseineen. Ohjelmisto esitteli varmasti jotain uutta jokaiselle. Itselleni mielenkiintoisin tuttavuus oli Loota Kii.

Festari järjestetään Hietasaaressa, joka on kaunis ja kompakti paikka pienfestarille. Ruokatarjoilu oli mielestäni laadukkaampaa kuin edellisenä kesänä, mutta valinnan varaa ei ole kovin paljoa. Kun festari on pieni, se toki sallitaan. PFP on kuitenkin niitä todella harvinaisia rockfestareita, joilta voi ostaa jäätelötuutin!

Anniskelualueilla oli paljon pöytiä, penkkejä ja tuoleja(!), mikä ilahduttaa aikuista kävijää.  Henkilökunta oli todella ystävällistä ja heidän kanssaan oli helppoa jutella. Kävijöistä valtaosa on paikallisia ja monet tuntevat toisensa koulusta.

Linda Wilks tutki, mikä oli musiikkifestareiden vaikutus sosiaaliseen eksklusioon: lisääkö festari kanssakäymistä itselle vieraiden ihmisten kanssa? Monesti tässä yhteydessä puhutaan monikulttuurisuudesta, maahanmuuttajista ja ylipäätään valtavirrasta poikkeavista, syrjäytymisvaarassa olevista ihmisistä. Wilks päätyy siihen, että musafestarikävijät eivät juurikaan kommunikoi vieraiden ihmisten kanssa - tämä ei toki poista festareille tyypillistä yhteisöllisyyden tunnetta ja toiseuden sallimista. Mutta kiinnostavinta oli se, että Wilksin mielestä festarikävijät ovat iältään ja taustaltaan hyvin samanlaisia: keskiluokkaisia ja valkoisia. PFP:ssä näki sentään pienen pientä etnistäkin vaihtelua yleisössä. Näissä ympyröissä musamaku on tärkeämpää kuin ulkoiset seikat.

Läheiseltä Top Campingiltä on mahdollista vuokrata vaatimaton mökki kohtuuhintaan. Telttailuun kesäkuun alku on turhan haastavaa aikaa. Matkaa festaripaikalle on pari kilometriä. Ja festarilippujen hinnoittelu suosii nuoriakin kävijöitä. Mistä muualta saa näin hyvän ohjelmiston kolmellakympillä päivä? Niin, ja Vaasassahan paistaa aina aurinko.

PFP on Suomen sympaattisimpia kesäfestareita ja toivon todella, että se saa riittävästi maksavia asiakkaita, jotta alle 18-vuotiaillekin olisi tarjolla aidosti kiinnostava festari.

Wilks, L. (2011). Bridging and bonding: social capital at music festivals. Journal of Policy Research in Tourism, Leisure and Events, 3(3), 281–297.

Festivaalikävijöiden luokittelu: hedonistit, aktivistit, universalistit ja kaikkiruokaiset

Kävijätutkimukseeni kohteena olivat 17 kulttuuritapahtuman osallistujat. Vuosina 2012 ja 2013 tehtyyn kyselyyn tuli 1.434 vastausta. Nettikyselyssä kävijöille esitettiin kysymyksiä, jotka koskivat heidän suhtautumistaan tapahtuman ekologisuuteen, yleisömäärään, sponsoreihin ja siihen, miten tapahtuman tulisi hyödyntää paikallisia tuotteita ja palveluja. Näiden lisäksi kysyttiin, miten vastaaja käyttää sosiaalista mediaa tapahtuman aikana.  Taustatietona vastaajia pyydettiin arvioimaan omia, henkilökohtaisia arvojaan. Jaottelin festivaalikävijät pääkomponentti- ja klusterianalyysin tuloksena neljään ryhmään:  hedonisteihin, aktivisteihin, universalisteihin ja kaikkiruokaisiin. 

Hedonistit ovat nuoria, keskimäärin 30-vuotiaita rockfestivaalikävijöitä. Heille mielihyvä, elämästä nauttiminen ja itsensä hemmottelu on tärkeää. Heille tärkein syy festivaaliin osallistumiseen on se, että he haluavat pitää hauskaa. Hedonistit viihtyvät väkijoukoissa ja haluavat jakaa tapahtuman aikaisia tunnelmiaan sosiaalisessa mediassa. He liikkuvat tapahtumissa ystäviensä kanssa.  

Aktivistit ovat valtaosin nuoria naisia. He vastasivat muita ryhmiä useammin ”täysin samaa mieltä” tai ”samaa mieltä” kaikkiin esitettyihin väitteisiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aktivistit olisivat myötäilijöitä. Heille kaikki tapahtuman arvoihin liittyvät tekijät ovat tärkeitä. 

Universalisteille nimenomaan universalismi – kestävä kehitys, suvaitsevaisuus, tasa-arvo, sosiaalinen oikeudenmukaisuus – on kaikkein tärkeintä. He eivät juurikaan välitä sosiaalisesta mediasta. Universalistit  muodostavat kulttuuritapahtumien korkeimmin koulutetun kävijäryhmän.  

Kaikkiruokaiset käyvät kaikkein monipuolisimmin erilaisissa kulttuuritapahtumissa. He ovat keskimäärin nelikymppisiä, eivät halua tapahtumiin suuria väkijoukkoja eivätkä käytä sosiaalista mediaa. Tässä ryhmässä miesten osuus on suurin, 53 %.

Kulttuurisnobismista kaikkiruokaisuuteen?

Richard A. Peterson ja Roger M. Kern selvittivät vuosien 1982 ja 1992 tutkimusaineistoja vertailemalla sitä, ovatko ns. kulttuurieliitin makutottumukset muuttuneet. Huomio oli korkeakulttuuriksi mielletyn osa-alueen kuluttajissa. Kulttuurieliittiin kuuluviksi luokiteltiin sellaiset henkilöt, jotka arvostivat eniten joko klassista musiikkia tai oopperaa. Tämä ryhmä kävi muita useammin myös teatterissa, baletissa, musikaaleissa ja taidenäyttelyissä. Ryhmä oli naisvaltaisempi, noin 10 vuotta muita vanhempi, paremmin koulutettu ja paremmin toimeen tuleva kuin muut ryhmät. Lopputuloksena tutkijat toteavat, että korkeakulttuuriin yhdistetty snobismi (so. populaarikulttuurin väheksyminen) on väistymässä kaikkiruokaisuuden tieltä. Yhtenä asiaan vaikuttavana tekijänä Peterson ja Kern näkevät sen,  että kun aiemmin ajateltiin, että vanhemmiten ihmiset siirtyvät kuuntelemaan ”vakavampaa” musiikkia, niin nykyeläkeläiset pitävät kiinni nuoruutensa musiikkimausta. 

Pertti Alasuutari arvioi suomalaisen kulttuurieliitin näkemyksiä hyödyntäen Tilastokeskuksen vuoden 2002 vapaa-aikatutkimusta. Hän määritti korkeakulttuurin sisältävän taidenäyttelyt, oopperan, konsertit ja taiteen seuraamisen ylipäätään. Alasuutari havaitsi, että koulutus ei enää vaikuta suhtautumiseen korkeakulttuuriin, vaan esimerkiksi 1960-luvulla syntyneistä vähiten kouluttautuneet ovat suurimpia korkeakulttuurin kuluttajia. Koulutus taas lisää suvaitsevaisuutta erilaisia musiikkisuuntauksia kohtaan. Kaikkiruokaisuuden yleistyminen alkaa 1950-luvulla syntyneistä eli nuorisokulttuurin synnyn kokeneista.

Oman tutkimukseni mukaan klasaritapahtumien kävijät ovat kaikkein korkeimmin koulutettuja (74 %:lla on korkeakoulututkinto) ja heissä on naisia enemmän kuin muilla festivaaleilla. Klassisen musiikin festivaaleilla ja kuvataidetapahtumissa kävijät ovat keski-iältään kaikkein vanhimpia. Periaatteessa siis vanhat merkit korkeakulttuuria suosivasta kulttuurieliitistä näyttäisivät pitävän paikkansa. Kiinnostavaa oli kuitenkin se, että paikalliset klassisen musiikin tai kuvataidetapahtumien kävijät olivat 5-7 vuotta nuorempia kuin muualta tulleet.  Petersonin ja Kernin sekä Alasuutarin tutkimustulosten suuntaan viittaa se, että pienten rockfestivaalien kävijöistä 61 %:lla on korkeakoulututkinto. Monien pienten rockfestareiden ohjelma on poikkitaiteellista, marginaalista ja perinteisiä rajoja rikkovaa: koulutetut nuoret näyttävät arvostavan tätä. 

Alasuutari, P. (2009). Snobismista kaikkiruokaisuuteen: musiikkimaku ja koulutustaso. Teoksessa M. Liikkanen (toim.), Suomalainen vapaa-aika: arjen ilot ja valinnat (s. 81-100). Helsinki: Gaudeamus University Press.

Peterson, R.A. & Kern, R.M. (1996). Changing highbrow taste: From snob to omnivore. American Sociological Review, 61, 900-907.

Alkoholin käyttö rockfestareilla

Kun pyysin vuonna 2012 rockfestarikävijöitä kertomaan elämyksistään, alkoholia sivuttiin muodossa tai toisessa 8 % vastauksista (42 / 505). Kun osa kävijöistä kirjoitti eläytymistarinan kuvitteellisesta, pieleen menneestä tai upeasti onnistuneesta rokkifestarista, alkoholin käyttö liittyi lähes 90 % kertomuksista (24 / 27). Kummassakaan toimeksiannossa ei pyydetty kertomaan alkoholin käytöstä, vaan asian esiin tuominen oli spontaania. Onnistuneen festarin kuvauksessa korostuivat alkoholin käyttöön liittyvä liberalismi ja laskelmoitu hedonismi. Epäonnistuneella festarilla oli kännikaloja ja järjestäjät käyttivät kävijöitä hyväksi liian korkeaksi koetulla alkoholin hinnalla.

Alkoholi liittyy olennaisesti rockfestivaaleilla tapahtuvaan kulutukseen. Alkoholin käyttö on karnevalistista, arjesta poikkeavaa. Tässä on lyhyt yhteenveto siitä, miten alkoholista puhutaan. Alla kuvattu koskee vain suuria yleisrockfestivaaleja eikä johtopäätöksiä voi yleistää. 

Liberalistinen diskurssi 

Tässä diskurssissa ollaan sitä mieltä, että rockfestareilla on liikaa alkoholin käyttöön liittyviä sääntöjä ja rajoituksia. Liberalistin unelma on yhtenäinen, aidaton festarialue, jossa saa vapaasti liikkua juomansa kanssa. Puheessa erottuvat Me ja Toiset: Me pystymme kontrolloimaan juomistamme, Me olemme vain huppelissa ja hyvällä tuulella. Liian humalassa olevat ovat Toisia - niitä, jotka eivät osaa käyttäytyä. Toisista puhutaan kännikaladiskurssissa. 

Hyväksikäyttödiskurssi 

Tässä diskurssissa on kyse riistosta – siitä, miten alkoholia myydään festarialueella liian kalliiseen hintaan. Tämän seurauksena on havaittavissa kapinointia, joka ilmenee alkoholin salakuljetuksen (tai salakuljetusyritysten) muodossa. Halutaan juoda ja tuoda omia juomia. 

Laskelmoitu hedonismi –diskurssi 

Laskelmoidussa hedonismissa (Szmigin ym., 2008) juodaan ystävien seurassa ja humallutaan itse valitussa paikassa, itse valittuun aikaan. Tässä diskurssissa chillaillaan samanmielisten kanssa ja sosiaalinen ryhmä huolehtii siitä, että juominen on turvallista. Kaverista pidetään huolta ja toisaalta kaverien läsnäolo saattaa pitää huolen siitä, että alkoholia ei nautita liikaa. Monet rockfestarioppaat tukevat nimenomaan tätä diskurssia, johon liittyy yhteisöllisyys ja välittäminen. 

Kännikaladiskurssi 

Kännikaladiskurssissa puhutaan Toisista – niistä, jotka juovat liikaa toisin kuin Me. Kännääjä tönii muita, häiriköi, sammuu yksinään pusikkoon eikä hänellä ole sosiaalista turvaverkkoa. Kun kävijät kuvaavat todella onnistunutta rockfestivaalia, siellä ei ole liikaa kännääjiä. Myöskään alaikäisten juopottelua ei pidetä suotavana, vaan siihen halutaan puuttua. 

Szimigin, I., Griffin, C., Mistral, W., Bengry-Howell, A., Weale, L & Hackley, C. (2008). Re-framing ‘binge drinking’ as calculated hedonism: Empirical evidence from the UK. International Journal of Drug Policy, 19, 359-366.

Festarikukkasia

Kesäfestarien järjestäjät ja heidän yhteistyökumppaninsa huolehtivat festaripaikan somistuksesta. Kukkien käyttäminen vaatii viitseliäisyyttä ja maksaa. Hyvin toteutettu ja festarin tyyliin sopiva kukkien käyttö tukee teemaa ja saa osallistujan hyvälle mielelle.

Naamat-festarilla Tuomiston tilan pihapiirissä oli varsin maalaisromanttinen kukka-asetelma.

Kuhmon Kamarimusiikin aikana Kuhmo-talon ja Kontion koulun läheisyydessä oli tyylikkäitä  kaupunkikukkaistutuksia.

  

Ämyrockin kukka-asetelmat olivat taideteoksia, jotka tukivat hyvin festarin imagoa.