Festari järjestetään Hietasaaressa, joka on kaunis ja kompakti paikka pienfestarille. Ruokatarjoilu oli mielestäni laadukkaampaa kuin edellisenä kesänä, mutta valinnan varaa ei ole kovin paljoa. Kun festari on pieni, se toki sallitaan. PFP on kuitenkin niitä todella harvinaisia rockfestareita, joilta voi ostaa jäätelötuutin!
Anniskelualueilla oli paljon pöytiä, penkkejä ja tuoleja(!), mikä ilahduttaa aikuista kävijää. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja heidän kanssaan oli helppoa jutella. Kävijöistä valtaosa on paikallisia ja monet tuntevat toisensa koulusta.
Linda Wilks tutki, mikä oli musiikkifestareiden vaikutus sosiaaliseen eksklusioon: lisääkö festari kanssakäymistä itselle vieraiden ihmisten kanssa? Monesti tässä yhteydessä puhutaan monikulttuurisuudesta, maahanmuuttajista ja ylipäätään valtavirrasta poikkeavista, syrjäytymisvaarassa olevista ihmisistä. Wilks päätyy siihen, että musafestarikävijät eivät juurikaan kommunikoi vieraiden ihmisten kanssa - tämä ei toki poista festareille tyypillistä yhteisöllisyyden tunnetta ja toiseuden sallimista. Mutta kiinnostavinta oli se, että Wilksin mielestä festarikävijät ovat iältään ja taustaltaan hyvin samanlaisia: keskiluokkaisia ja valkoisia. PFP:ssä näki sentään pienen pientä etnistäkin vaihtelua yleisössä. Näissä ympyröissä musamaku on tärkeämpää kuin ulkoiset seikat.
Läheiseltä Top Campingiltä on mahdollista vuokrata vaatimaton mökki kohtuuhintaan. Telttailuun kesäkuun alku on turhan haastavaa aikaa. Matkaa festaripaikalle on pari kilometriä. Ja festarilippujen hinnoittelu suosii nuoriakin kävijöitä. Mistä muualta saa näin hyvän ohjelmiston kolmellakympillä päivä? Niin, ja Vaasassahan paistaa aina aurinko.
PFP on Suomen sympaattisimpia kesäfestareita ja toivon todella, että se saa riittävästi maksavia asiakkaita, jotta alle 18-vuotiaillekin olisi tarjolla aidosti kiinnostava festari.
Wilks, L. (2011).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti