Rokkifestareihin osallistujien keski-ikä on noussut ja alkaa
lähennellä kolmeakymppiä. Toisaalta myös festarijärjestäjien oma ammattitaito
on kasvanut vuosien myötä eikä kävijöille enää välttämättä tarjota pelkästään niitä
perinteisiä festarimättöjä: makkaraperunaa ja kuivaa tuntikausia lämmitettyä isopannu”wokkia”.
Provinssirockin kattauksessa oli tarjolla kolme
mielenkiintoista ruokatarjoilua: Paviljonki, Juurella ja Kropsula. Paviljongissa
pääsi istumaan vanhan tanssilavarakennuksen sisällä katettuun pöytään ja siellä
oli pöytiintarjoilu. Ruoat teki Savon Mafia ja lista oli vaikuttava, hintataso
PK-seudun keskiarvoa. Suupohjan juureksilla täytettyä kananrintaa,
sienipolentaa ja ratatouillea kustansi 19,60 € (kuva alla).
Mielenkiintoinen, uusi tuttavuus oli paikallinen Juurella-ravintola,
joka oli sijoitettu telttaan. Sielläkin pääsi istumaan pöydän äärelle ja
tarjoilijat osasivat asiansa. Kanaa grillistä, tomaatti-raparperisalsaa,
vihreää salaattia ja maalaismunakasta maksoi 15 euroa (kuva alla).
Kropsula oli Maa- ja kotitalousnaisten järjestämä, ja
siellä oli pieniä pyöreitä baaripöytiä, joilta sai nauttia jälkiruokansa
seisten (mikä teki hyvää). Kropsulassa tarjottiin kropsua, pohjalaista
pannukakkua, jota sai rahka- tai salmiakkijauhorahkakerman kanssa. Annos oli turhan iso ja ulkoasu ei ehkä onnistunein, mutta maku oli loistava ja sehän on tärkeintä. Hinta 6 €, kaksi sai kympillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti