torstai 27. kesäkuuta 2013

Kehollinen festarikokemus


Donald Getz (2002) on tutkinut syitä sille, miksi tapahtumat epäonnistuvat. Ja – yllätys, yllätys – sää vaikutti asiaan hyvinkin olennaisesti. 

Kotimainen festarikävijä osaa kuitenkin varustautua sateeseen. Tämän kesän Provinssissa näki edustavan otoksen kumisaapasmuotia, vaikka sadetta olikin reilusti ennustettua vähemmän.  


Ämyrockille taas on jostain syystä muodostunut maine, että siellä sataa aina. Tämänpäiväinen tapahtuman FB-postaus toteaakin: ”Säätiedotus lupailee Ämy-lauantaille taas pientä sadetta. Ämyssä sataa aina vähän. Johtunee siitä että porukka tanssii niin kovaa.”   

Kun kysyin käynnissä olevassa kyselytutkimuksessani sitä, miten tapahtumaa voisi kehittää, muutama Ämyn kävijä toivoi, ettei aina sataisi. Oman Ämy-reissuni teen julkisilla ja kävelymatkojenkin takia mukaan lähtevät kumisaappaat, sadetakki ja vielä sadeviittakin pahimpien kuurojen varalta. Periksi ei anneta! Kyllähän sade Suomen kesään kuuluu, joten nimitettäköön sitä sitten akateemissävytteisesti osaksi kesätapahtuman kehollisuutta.

Getz, D. (2002). Why Festivals Fail. Event Management, 7(4), 209–219.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti