Toivakan kamarimusiikkifestivaali 2019

Toivakan kamarimusiikkifestivaali on tervetullut lisä klassisen musiikin festaripuolelle. Festaria järjestävät nuoret muusikot tuovat todella virkistävän tuulahduksen festarikentälle. Esimerkiksi puhallinpainotteinen avajaiskonsertti oli upea – kaikki säveltäjät olivat kuolleet 1900-luvun puolella, joten teosvalinnat eivät ollut mielestäni mitenkään tavanomaisia. Konserttipaikka, Toivakan kirkko, loi fantastiset puitteet Pellervo Lukumiehen ihanien kattomaalausten myötä. Kyllä kelpasi kuunnella kauniisti soivia puupuhaltimia ja katsella Kati Joosefiinaa ja hippi-Jeesusta! Väliajalla oli pakko livahtaa parvelle tarkistamaan, että Aatami ja Eeva saunavastoineen olivat vielä takaseinällä. 

”Mun mummit on leiponeet sinne pullaa”, kuului huilisti Aapo Järvisen vastustamaton kutsu seuraavan päivän salonkikonserttiin. Se myös kuvasti festarin lämminhenkistä ja humaania ilmapiiriä. Nuoret tekijät nauttivat tapahtuman tekemisestä ja tuo nautinto tarttui yleisöön. Tätä lisää!  

Tuska 2018

Inferno kirjoittaa 1.7.2018: "On ilo huomata, että hevifestarin kävijä on se kaikkein parhaiten käyttäytyvä ja rauhallisin typpi. Tuskaan ei mennä tappelemaan." Lauantaina paikalla oli 13.000 festarikävijää ja joviaalihan siellä oli.

Festarialueen edessä on iso, hieno, 666-logolla koristettu bussi, joka julistaa sivuseinällään "Suomi saatanalle". Bussin ovella päivystävä kaveri kertoo, että tämä on heidän oma juttunsa eikä mikään vastaveto jeesus-bussille, joka olikin illan aikana vierelle ilmestynyt julistaen omassa kyljessään "Suomi jeesukselle". Ei ole kuulemma mitään nokkapokkaa ollut, keskusteltu vain rauhallisesti ja käyty syömässä jeesus-bussilaisten tarjoamia leipiä.

Ruokailualueen pirttipöydän ääressä nuokkuu väsynyt nuori mies. Järkkäri lähestyy häntä ja ajattelen, että kaveri varmaan ohjataan muualle. Mutta ei. Rauhallista keskustelua käydään ja selviää, että järkkäri suosittelee aidon ystävällisesti veden nauttimista, jotta ulkomaalaisvieras jaksaisi loppuun asti. Kun järjestyksenvalvojat huolehtivat festarin asiakkaista näin humaanisti ja yrmyttämättä, ei voi kuin onnitella hyvän ja festarin henkeen sopivan palveluntarjoajan valinnasta.

Yleisö kuuntelee keskittyneesti esiintyjiä, moshpittaa, kännykkäkuvaa, nauttii anniskelusta, jonottaa nätisti ja syö hyvin. Ja ruokapisteeltä loppuu ... jälkiruoka.

Meidän Festivaali 2017

Tuusulassa järjestettävän Meidän Festivaalin tämän vuoden teema oli Äänioikeus ja kaikki esiintyjät olivat naisia. Ei kai sen pitäisi olla sen ihmeellisempää kuin sen, että jonkun festarin kaikki esiintyjät ovat miehiä - ja sellaisiahan löytynee. Silti Meidän Festivaalin ratkaisu oli rohkea veto. Eikä vähiten siksi, että taiteellinen johtaja Pekka Kuusisto on taivaallinen viulisti ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän ei itse esiintynyt lainkaan omilla festareillaan. Kuusisto toimi isäntänä toivottaen festarivieraat tervetulleiksi, esitteli esiintyjät ja toimipa hän nuotinkääntäjänä pianisti Tiina Karakorvelle. Jos minä olisin Karakorpi, lisäisin ansioluettelooni: "Pekka Kuusisto on toiminut nuotinkääntäjänäni".

Vietimme Tuusulassa puolitoista päivää, joihin olimme ujuttaneet neljä konserttia. Koimme kaikki Perinne-teemapäivän konsertit. Kallio-Kuninkalassa Pirita Näkkäläjärvi ja Paula Susitaival kävivät vuoropuhelua siitä, mitä on perinne saamelaiselle ja suomalaiselle. Näin he johdattivat kuulijat teemaan paljon elävämmin kuin mikään ohjelmalehtinen. Pienen Leonora-salin esitykset olivat intensiivisiä ja tunnelma lähes käsin kosketeltava. Kun Maija Kauhanen veti kanteletta soittaen Raivopyörän, esityksen parisuhdeväkivallasta, haukoin henkeäni. Vertailukohdaksi nousi PMMP:n Joku raja, jota vuoden 2012 Ilosaarirockin yleisön nuoret aikuiset lauloivat lähes yhtä raivokkaasti: "Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut!"

Maanantai-illan päätöskonsertti oli Halosenniemessä. Kukaan meistä ei ollut käynyt aiemmin Tuusulanjärvellä ja säikähdimme kahden konserttipaikan etäisyyttä ja varttitunnin siirtymäaikaa. Vaan eipä hätää. Kun esitimme huolemme järjestäjille, saimme yksityiskuljetuksen. Halosenniemeen pääsimme Järvenpään Sibelius-seuran hallituksen jäsenen kyydissä ja konsertin päätyttyä meidät kuskasi Järvenpään asemalle ei enempää eikä vähempää kuin festarin toiminnanjohtaja. Festarista jäi hyvin inhimillinen, lämmin ja vieraistaan huolta pitävä muisto. Tänne ehdottomasti uudestaan!

Riihirock 2017

Osallistuminen Pihtiputaan Riihirockiin sai sinettinsä, kun tuli tieto, että Keitele-museo ajaa sinne Lättähatulla Jyväskylästä. Tällä kertaa elämyksen tarjosi nimenomaan matka, ei niinkään festari, joka taisi osua kesän sateisimpaan viikonloppuun.

Matkaevästä olin varannut enemmän kuin riittävästi, ja puolet oli syöty jo ennen kuin juna liikahtikaan Jyväskylän asemalta. Aamiaisrahkan nautin enovainaan veistämällä pienellä ja sirolla puulusikalla. 

Harmittavan vähän meitä nostalgiamatkaajia oli, vaikka kyse oli ainutlaatuisesta festarielämyksestä: meno-paluu vanhan ajan junalla ja kerrankin oli tilanne, jossa ei tarvinnut pähkäillä, mistä saisi kelvollisen ja kohtuuhintaisen majapaikan. Meno-paluu Jyväskylä-Pihtipudas, kuljetus Pihtiputaan asemalta festarialueelle ja takaisin, ruokailu Riihirockissa ja festariliput maksoivat yhteensä 100 €. Päivälle tuli tosin mittaa, kun lähtö Jyväskylästä oli lauantaiaamuna 10:15 ja takaisin oltiin sunnuntaina aamuneljän aikoihin.

Matkan aikana Keitele-museon ihanat vapaaehtoiset kertoivat junasta ja radasta. Muistot vanhoista junamatkoista heräsivät henkiin viimeistään siinä vaiheessa, kun uudenaikainen rata vaihtui Äänekosken (vai oliko se Suolahden) jälkeen rataan, joka piti tuttua kilkan-kalkan-ääntä. Tällä rataosuudella kiskoja ei ole nimittäin hitsattu kiinni.

Junaharrastajat olivat tietoisia Lättähatun aikataulusta, sillä junabongareita näkyi matkan varrella. Matkalaisia otettiin mukaan matkustajaliikenteeltä aikapäiviä sitten suljetuilta asemilta, jotka tätä nykyä näyttivät toimivan Äänekosken uuden biotehtaan puuvarastoina. Riemastuttavinta oli, kun juna pysähtyi pikkutien tasoristeykseen Pihtiputaan ja Viitasaaren pitäjien rajalle ottamaan kyytiin noin 10 hengen erityispukeutuneen juhlaseurueen. He olivat soittaneet ja pyytäneet pysähdyksen nimenomaan kyseiseen paikkaan. 

Junamatkan aikana jutustellessa selvisi sekin, että – vastoin kuvitelmiani – en ollut ikinä ennen kulkenut Lättähatulla. Aidossa Lättähatussa on nimittäin veivattavat ikkunat. 

Paluumatkan suhteen Riihirockin järjestäjillä tapahtui raivostuttava moka. Junan paluuaika oli klo 01. Festarin pääesiintyjän, Pauli Hanhiniemen & Retkueen piti aloittaa keikkansa klo 23:40, kun meille kerrottiin, että bussi asemalle lähteekin jo klo 00:30. Kun pari edellistä bändiä oli myöhässä 30-40 minuuttia, alkoivat keskustelut järjestäjien kanssa bussin ja junan aikataulun siirtämisestä, jotta keikan ehtisi katsoa loppuun. Pauli & co roudasivat ennätysajassa ja alottivat keikkansa vain 15 minuuttia myöhässä, mutta silti jouduimme poistumaan puolivälissä settiä. Toivottavasti ensi vuonna lavamanagerointi huolehtii soittoaikataulun pitävyydestä ja junamatkan aikataulussa huomioidaan siirtyminen festarialueelta asemalle.

Ilosaarirock 2017

Kyllä nyt kelpaa! Ilosaarirockin ruoka- ja juomavalikoima on parantunut huimasti sitten viime vierailun, joka oli vuonna 2012. Nyt tarjolla oli Kerubin lisäksi muitakin joensuulaisia laadukkaita ravintoloita. Ruoan hinta kyllä kirpaisi, mutta hyväähän se oli.

Mihailin Tavernan herkullinen kana-ateria. Homman ydin oli mielestäni kastike, jolla paistettu kana lopuksi kostutettiin.

Vesikioskin pullavohvelia sai jonottaa ainakin puoli tuntia, mutta kyllä tämä sen väärtti oli! Taivaallisen hyvää.

Kerubin halloumisalaatti oli hyvä ja reilun kokoinen. Olennaisin pointti oli kuitenkin se, että ruoan sai nauttia istualtaan pöydän ääressä ja kyytipoikana oli lasillinen ihan kelpo rislinkiä. 

Minua ilahdutti todella paljon se, että sekä lautaset että ruokailuvälineet olivat biohajoavia kaikissa niissä ruokapisteissä, joissa kävin. Sen parannuksen kyllä toivoisin, että roskia kerättäisiin alueelta muulloinkin kuin festari-illan päätteeksi. Nyt esimerkiksi pullavohvelia jonottaessa ympärillä parveilevat lokkiparvet toivat pelottavasti mieleen Hitchcockin Linnut. Kasvisruoan kysyntä taisi myös yllättää tarjoajat, sillä kovasti himoitsemani Local Bistron maa-artisokkaburgeri oli loppu jo lauantaina kuuden aikaan. Ja kun Marttojen karjalanpiirakoiden paistopisteen saisi torilta siirrettyä juhlien ajaksi festarialueelle!