sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Khatsahlano Street Party 2014



Vancouverin suurin ilmainen musiikki- ja taidefestivaali Khatsalano Street Party järjestettiin tänä vuonna neljättä kertaa Kitsilanon kaupunginosassa. Juhla-alue on West 4th Avenue kymmenen korttelin pituudelta: kadun reunat ovat täynnä mitä erilaisimpia kojuja kansalaisjärjestöistä Vancouverin akvaarioon, hippikuteiden myyjistä koru- ja korttitaiteilijoihin.



Pieniä esiintymislavoja on kahdeksan, bändejä viitisenkymmentä ja pääkadulla esiintyy katutaiteilijoita. Skeittarit ovat rakentaneet pop up -radan alamäkeen. Kadulla on erilaisia arpajaisia ja pelejä. Yksi korttelinväli on varattu katuruoalle, ja tämä pätkä onkin vähän ennen festarin päättymistä kaikkein ruuhkaisin. Molemmin puolin katua on jos jonkinlaista neljällä pyörällä liikkuvaa vaunua, joista myydään etnistä ruokaa, kasvis- ja vegaaniruokaa, grilliruokaa ja makeita herkkuja. En näe yhtään ainutta paellapannua.



Viime vuoden kävijämäärä oli 118.000 ja tämä vuosi siitä tuskin jäi jälkeen, koska päivä oli aurinkoinen ja lämpöasteitakin 30. Yleisössä on paljon lapsiperheitä, sillä festari alkaa klo 11 ja päättyy jo iltayhdeksältä. Järjestäjänä on kaupunginosan yrittäjäyhdistys.

Kanadassa ei saa nauttia alkoholia julkisilla paikoilla, ruokakaupoissa ei myydä kaljaa ja anniskelumääräykset muistuttavat suomalaista käytäntöä. Festarilla on aidattuja anniskelualueita, joiden portilla seisoo jämäkän näköisiä järjestyksenvalvojia. Pussikaljoittelijoita ei kuitenkaan näy enkä pongaa edes epävirallisia etko- tai jatkoalueita, jotka ovat osa kotimaista festarikulttuuriamme.



Khatsahlano on todella vaikuttava tapahtuma. Kierrätys ja jätteiden lajittelukin näyttää toimivan biojätettä lukuunottamatta. Mutta yhdessä asiassa suomalaiset kaupunkifestarit vetävät pidemmän korren. Vancouverilaiset nuoret aikuiset liikkuvat yksityisautoilla. Toki julkista liikennettä on, mutta jonot ja odotusvälit ovat pitkät. Ei näy erikoisvuoroja, ei syöttöliikennettä, ei kehotuksia jättää oma auto kotiin. Kyllä mekin osaamme, ihan oikeasti.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Ämyrock 2014

Hämeenlinnalainen Ämyrock täytti tänä vuonna 40 vuotta ja aurinko paistoi. Toki tuli muutama pisara vettäkin, kuten Ämyn perinteisiin kuuluukin.

Ämy on Suomen vanhin ilmainen rockfestari. Sen budjetti ei ole suuri, ja onnistuminen on kiinni talkooväen aktiivisuudesta. Tänä vuonna oli uutuutena Raunio Soundsystem, bassovoittoinen dj-olohuone raunioiden keskellä.

Nyt paikalla oli mielestäni viime vuotta enemmän lapsiperheitä, mitä edesauttoivat monet työpajat, missä lapsille löytyi puuhaamista. Mutta - viime vuoden tapaan - lasten ja vähän vanhempienkin ykkösjuttu oli saippuakuplien puhaltaminen keskellä festarikenttää.

Ruokatarjonta oli täysin paikallista: Wok'In teki wokkia, tarjolla oli kasvisvartaita, grillattua maissia, makkaraa ja Ämyn kuuluisia lettuja (2 euroa). Tänä vuonna festarikentälle oli tuotu ensi kertaa myös kierrätyspisteet, mistä suuret kiitokset!

Juhlavuoden kunniaksi paikalla piipahtivat menneitä muistelemassa alkuaikojen ämyläiset, Pekat Sauri ja Haavisto. Vaikka moni halusikin päästä samaan kuvaan Haaviston kanssa, ykköspaikka hämeenlinnalaisten sydämissä on Kari Peitsamolla, jolle tämän kertainen esitys taisi olla 31. laatuaan. Iho nousi kananlihalle, kun yleisö lauloi tutut laulut mukana, taputti tahtia ja teki käskystä aaltoja. Peitsamolle luovutettiin vuonna 2000 myönnetty, mutta tuolloin unohtunut 400 markan stipendi. Kuoresta löytyi tosiaan neljä sileää satasta, jotka teol.yo Peitsamo halusi lahjoittaa uskolliselle yleisölleen.

 


Ämy on ihmisen kokoinen, kaikenikäisille tarkoitettu, suvaitsevainen festari. Se järjestetään Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa ja sinne pääsee rautatieasemalta bussilla numero 12.


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Provinssi 2014

Tämän vuoden Provinssin tunnelma oli jotenkin ihmisläheisempi kuin ennen. Laajalla festarialueella oli paljon istumapaikkoja eivätkä ne keskittyneet vain alueille, joilla oli tarkoitus ostaa jotain. Kohtaamispaikalla (meeting point) oli vihreitä istuimia. Pääkentälle oli pystytetty valtava teltta, jonka sisällä oli pöytiä ja penkkejä kaikkien käyttöön. Teltta ei ollut anniskelualueella, vaan ruokakojujen edustalla. Mahtavaa!



Alueella oli paljon talkoolaisia muun muassa keräämässä roskia kuten aiempinakin vuosina. Uutuutena olivat pareittain liikkuvat oppaat, jotka neuvoivat tarpeen vaatiessa.



Ruokatarjonta oli laajentunut, ja nyt mukana oli uusi, Suomen paras leipomo -sarjasta tuttu kahvila Valkoinen Puu. Sen alueella oli pöytiä ja penkkejä, pöydillä oli liinat ja kukkia. Tarjolla oli suolaisia piirakoita ja makeita kakkuja, kahvia ja haudutettua (!) teetä.

Lavoja oli entistä enemmän, mutta isoja lavoja oli vain yksi, se päälava. Itseäni viehätti kaikkein eniten Sakkolava, josta vastasi Seinäjoen alakulttuurimusiikin kehittämisorganisaatio. Lava ja sen edusta olivat pieniä, mikä teki esityksistä heti intiimimpiä. Nyrkkitappelun Seppo Räty -biisi innosti mieskuulijatkin laulamaan :)

Camp Provinssiin oli järjestetty '24 h' ohjelma. Aikataulutettu ohjelma ei vetänyt ihmisiä ainakaan perjantain alku-iltana, vaan se tärkein ohjelma oli istuskelu telttojen luona vanhojen ja uusien ystävien kanssa. Mukavan lisän toivat ns. alue-esiintyjät, jotka kiertelivät leirintäalueella soittamassa ja laulamassa. Kuvassa Grannies Smoking Pipes.



Rantaan oli tuotu kolme pop up -saunaa, joiden yhteisvuorot maksoivat 3 euroa ja koko saunan sai varata omalle porukalle viidelläkympillä.

Provinssin uusi palveluilme oli virkistävä ja tervetullut. Pienimuotoisempi ja inhimillisempi viehätti. Paikallisuutta toi esiin myös DesignCorner, jossa oli tarjolla pohjalaisia design-tuotteita. Neljän kilometrin päästä festarialueesta löytyi siisti B&B, Jatan Kotikolo, viidelläkympillä yö (+ 7 euroa runsaasta aamiaisesta) - myös vain yhdeksi yöksi, kun esim. kotimajoitus olisi vaatinut kahden yön varaamisen.