keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kulttuurisnobismista kaikkiruokaisuuteen?



Richard A. Peterson ja Roger M. Kern selvittivät vuosien 1982 ja 1992 tutkimusaineistoja vertailemalla sitä, ovatko ns. kulttuurieliitin makutottumukset muuttuneet. Huomio oli korkeakulttuuriksi mielletyn osa-alueen kuluttajissa. Kulttuurieliittiin kuuluviksi luokiteltiin sellaiset henkilöt, jotka arvostivat eniten joko klassista musiikkia tai oopperaa. Tämä ryhmä kävi muita useammin myös teatterissa, baletissa, musikaaleissa ja taidenäyttelyissä. Ryhmä oli naisvaltaisempi, noin 10 vuotta muita vanhempi, paremmin koulutettu ja paremmin toimeen tuleva kuin muut ryhmät. Lopputuloksena tutkijat toteavat, että korkeakulttuuriin yhdistetty snobismi (so. populaarikulttuurin väheksyminen) on väistymässä kaikkiruokaisuuden tieltä. Yhtenä asiaan vaikuttavana tekijänä Peterson ja Kern näkevät sen,  että kun aiemmin ajateltiin, että vanhemmiten ihmiset siirtyvät kuuntelemaan ”vakavampaa” musiikkia, niin nykyeläkeläiset pitävät kiinni nuoruutensa musiikkimausta. 

Pertti Alasuutari arvioi suomalaisen kulttuurieliitin näkemyksiä hyödyntäen Tilastokeskuksen vuoden 2002 vapaa-aikatutkimusta. Hän määritti korkeakulttuurin sisältävän taidenäyttelyt, oopperan, konsertit ja taiteen seuraamisen ylipäätään. Alasuutari havaitsi, että koulutus ei enää vaikuta suhtautumiseen korkeakulttuuriin, vaan esimerkiksi 1960-luvulla syntyneistä vähiten kouluttautuneet ovat suurimpia korkeakulttuurin kuluttajia. Koulutus taas lisää suvaitsevaisuutta erilaisia musiikkisuuntauksia kohtaan. Kaikkiruokaisuuden yleistyminen alkaa 1950-luvulla syntyneistä eli nuorisokulttuurin synnyn kokeneista.

Oman tutkimukseni mukaan klasaritapahtumien kävijät ovat kaikkein korkeimmin koulutettuja (74 %:lla on korkeakoulututkinto) ja heissä on naisia enemmän kuin muilla festivaaleilla. Klassisen musiikin festivaaleilla ja kuvataidetapahtumissa kävijät ovat keski-iältään kaikkein vanhimpia. Periaatteessa siis vanhat merkit korkeakulttuuria suosivasta kulttuurieliitistä näyttäisivät pitävän paikkansa. Kiinnostavaa oli kuitenkin se, että paikalliset klassisen musiikin tai kuvataidetapahtumien kävijät olivat 5-7 vuotta nuorempia kuin muualta tulleet.  Petersonin ja Kernin sekä Alasuutarin tutkimustulosten suuntaan viittaa se, että pienten rockfestivaalien kävijöistä 61 %:lla on korkeakoulututkinto. Monien pienten rockfestareiden ohjelma on poikkitaiteellista, marginaalista ja perinteisiä rajoja rikkovaa: koulutetut nuoret näyttävät arvostavan tätä. 

Alasuutari, P. (2009). Snobismista kaikkiruokaisuuteen: musiikkimaku ja koulutustaso. Teoksessa M. Liikkanen (toim.), Suomalainen vapaa-aika: arjen ilot ja valinnat (s. 81-100). Helsinki: Gaudeamus University Press.

Peterson, R.A. & Kern, R.M. (1996). Changing highbrow taste: From snob to omnivore. American Sociological Review, 61, 900-907.

tiistai 13. elokuuta 2013

Alkoholin käyttö rockfestareilla


Kun pyysin vuonna 2012 rockfestarikävijöitä kertomaan elämyksistään, alkoholia sivuttiin muodossa tai toisessa 8 % vastauksista (42 / 505). Kun osa kävijöistä kirjoitti eläytymistarinan kuvitteellisesta, pieleen menneestä tai upeasti onnistuneesta rokkifestarista, alkoholin käyttö liittyi lähes 90 % kertomuksista (24 / 27). Kummassakaan toimeksiannossa ei pyydetty kertomaan alkoholin käytöstä, vaan asian esiin tuominen oli spontaania. Onnistuneen festarin kuvauksessa korostuivat alkoholin käyttöön liittyvä liberalismi ja laskelmoitu hedonismi. Epäonnistuneella festarilla oli kännikaloja ja järjestäjät käyttivät kävijöitä hyväksi liian korkeaksi koetulla alkoholin hinnalla.


Alkoholi liittyy olennaisesti rockfestivaaleilla tapahtuvaan kulutukseen. Alkoholin käyttö on karnevalistista, arjesta poikkeavaa. Tässä on lyhyt yhteenveto siitä, miten alkoholista puhutaan. Alla kuvattu koskee vain suuria yleisrockfestivaaleja eikä johtopäätöksiä voi yleistää. 

Liberalistinen diskurssi 

Tässä diskurssissa ollaan sitä mieltä, että rockfestareilla on liikaa alkoholin käyttöön liittyviä sääntöjä ja rajoituksia. Liberalistin unelma on yhtenäinen, aidaton festarialue, jossa saa vapaasti liikkua juomansa kanssa. Puheessa erottuvat Me ja Toiset: Me pystymme kontrolloimaan juomistamme, Me olemme vain huppelissa ja hyvällä tuulella. Liian humalassa olevat ovat Toisia - niitä, jotka eivät osaa käyttäytyä. Toisista puhutaan kännikaladiskurssissa. 

Hyväksikäyttödiskurssi 

Tässä diskurssissa on kyse riistosta – siitä, miten alkoholia myydään festarialueella liian kalliiseen hintaan. Tämän seurauksena on havaittavissa kapinointia, joka ilmenee alkoholin salakuljetuksen (tai salakuljetusyritysten) muodossa. Halutaan juoda ja tuoda omia juomia. 

Laskelmoitu hedonismi –diskurssi 

Laskelmoidussa hedonismissa (Szmigin ym., 2008) juodaan ystävien seurassa ja humallutaan itse valitussa paikassa, itse valittuun aikaan. Tässä diskurssissa chillaillaan samanmielisten kanssa ja sosiaalinen ryhmä huolehtii siitä, että juominen on turvallista. Kaverista pidetään huolta ja toisaalta kaverien läsnäolo saattaa pitää huolen siitä, että alkoholia ei nautita liikaa. Monet rockfestarioppaat tukevat nimenomaan tätä diskurssia, johon liittyy yhteisöllisyys ja välittäminen. 

Kännikaladiskurssi 

Kännikaladiskurssissa puhutaan Toisista – niistä, jotka juovat liikaa toisin kuin Me. Kännääjä tönii muita, häiriköi, sammuu yksinään pusikkoon eikä hänellä ole sosiaalista turvaverkkoa. Kun kävijät kuvaavat todella onnistunutta rockfestivaalia, siellä ei ole liikaa kännääjiä. Myöskään alaikäisten juopottelua ei pidetä suotavana, vaan siihen halutaan puuttua. 

Szimigin, I., Griffin, C., Mistral, W., Bengry-Howell, A., Weale, L & Hackley, C. (2008). Re-framing ‘binge drinking’ as calculated hedonism: Empirical evidence from the UK. International Journal of Drug Policy, 19, 359-366.

maanantai 5. elokuuta 2013

Festarikukkasia


Kesäfestarien järjestäjät ja heidän yhteistyökumppaninsa huolehtivat festaripaikan somistuksesta. Kukkien käyttäminen vaatii viitseliäisyyttä ja maksaa. Hyvin toteutettu ja festarin tyyliin sopiva kukkien käyttö tukee teemaa ja saa osallistujan hyvälle mielelle.

Naamat-festarilla Tuomiston tilan pihapiirissä oli varsin maalaisromanttinen kukka-asetelma.




Kuhmon Kamarimusiikin aikana Kuhmo-talon ja Kontion koulun läheisyydessä oli tyylikkäitä  kaupunkikukkaistutuksia.


  

Ämyrockin kukka-asetelmat olivat taideteoksia, jotka tukivat hyvin festarin imagoa.  







tiistai 23. heinäkuuta 2013

Festarikäsien pesu



Festarivessat on asia, jota säännöllisesti tuskastellaan. En – ainakaan vielä – vertaile erilaisia vessaviritelmiä, mutta bajamajakäynnin jälkeinen käsienpesu on tuottanut muutamia hauskojakin toteutuksia. Tässä pieni kokooma.


Tyypillinen yleisrockfestaritoteutus on pop up -vesihana, joista jotkut viritykset räiskivät vedet käsien lisäksi vaatteille ja kengille:



Ämyrockissa käsienpesukin tapahtuu taiteellisen hippimäisesti, vaikka tekninen toteutus on sama kuin perusrokkifestareilla (eli väliaikainen vesiputki):


Kuhmon Kamarimusiikin ajaksi perustettu Rantaravintola vannoo käsidesin nimiin: